Tapani Rinne – Radioton

The first thing that struck me from this album is its sound. Tapani  Rinne (from Finland, as you might guess) plays (bass) clarinet and  saxophones in such a way that it feels that time stops moving.  Completely unhurried, with a warm immersive meditative sound. It’s the  kind of music that immediately makes me feel there’s something different  going on, that it is ‘beyond average’.

Though his name possibly may not very well-known outside his home  country Finland, he definitely is one of the most respected Nordic  instrumentalists. He’s leader of techno-jazz group RinneRadio (who mix  meditative jazz motifs with electronica) and has collaborated with  people like Jimi Tenor, DJ Spooky, Mika Vaino, Edward Vesala, Raoul  Björkenheim, Kimmo Pohjonen, Wimme Saari and Iro Haarla. His solo albums  are more ambient-oriented like this (third) one, Radioton, created with  only his bass clarinet and effect pedals. An album that would’ve easily  fitted the ECM label.

Somewhat surprising, perhaps, is that the album is not very easy to  find if you don’t know where to look (it’s quite unusual to find a label  or artist that does nót use Bandcamp these days). If you want physical:  the album is released (white) vinyl only, which can be ordered here.  For the digital version, there’s this iTunes link.

Peter van Cooten, Ambientblog


Turun Sanomat

Tapani Rinne – Radioton

Tapani Rinteen luomukset ovat olleet usein auditiivista  arkkitehtuuria, josta on rakentunut mieleen tiloja, muotoja ja pintoja.  Tunnelma on niin ikään asetettu keskiöön. Hienovarainen sävyspektri on  generoitu kulloinkin käytettyjen instrumenttien sekä melodisten ja  rytmisten ainesten äärimmäisen hallitusta yhteensovittamisesta.  Multipuhaltaja ja säveltäjä tuntuukin sisäistäneen oleellisen yhtä  lailla Edward Vesalan dogmista kuin sähköisen konemusiikin  mahdollisuuksista.

Radioton jatkaa Rinteen konseptuaalista työskentelyä. Pääosassa ovat  puupuhaltimet sekä niiden sähköisesti muokatut rekisterit. Tuomas  Norvio ja Konsta Mikkonen täydentävät albumin elktronista ulottuvuutta  osuuksillaan.

Bassoklarinetin lämmin mörinä, horisontaalisesti avautuvat  sointikaaret ja efektien kasvattama tilantuntu leikkaavat levyllä  kultaisesti. Alimmat, miltei seismiset taajuudet aistii myös kehossa,  mika muistuttaa gaian peruselementtien alituisesta läsnäolosta.

Tuloksena on huikeita audiokatedraaleja, joilla on meditatiivinen  vaikutus. Kuten klassinen ambient, Rinnekin saa sykkeen laskemaan ja  ajatukset suuntautumaan toisiin, rentouttaviin sfääreihin.

Matti Komulainen, Turun Sanomat


Desibeli.net

Tapani Rinne – Radioton

Tapani Rinne on muuttunut hyvällä ja rakentavalla tavalla  luotettavaksi artistiksi, joka osaa yhdistellä ambientin, jazzin ja  kokeellisen popin eri puoli toisiinsa aina mitä yllättävimmin tavoin.  Vuosien saatossa olen onnekseni saanut ihastella ja kunnioittaa sitä  työtä, jota tämä suomalaisen musiikin Brian Eno on tehnyt erityisesti  ns. kokeellisemman musiikin saralla. RinneRadion Stark-albumi ja Teho  Majamäen kanssa luotu Inside the Temple ovat allekirjoittaneen mielestä  kumpikin aution saaren levyjä, jotka ovat vain kasvaneet ajan myötä.

Niinpä kun sain käsiini (tai tässä tapauksessa digitaalisiin  ulottuvuuksiini) Radioton-albumin, olin heti kättelyssä innoissani.  Tällä erää kappaleita löytyy kuusi ja ne ovat kaikki instrumentaaleja,  joilla Rinteen bassoklarinetti saa soida vapaana ja ahdistamattomana.  Tietenkin mies päästää myös hieman ääniä tutusta saksofonistaan, mutta  nyt – hieman yllättäenkin – sakspiippu on raskaasti sivuroolissa.  Ambientin lähelle asettuvat taustat on luotu eteerisiksi käyttämällä  mitä luultavimmin konevoimaa, mutta kaikesta huokuu orgaanisuus, elämä,  tässä pienessä hetkessä viipyminen.

Rinne itse kertoo tavoitelleensa kiireettömyyttä ja suoranaisen  taustamusiikin luomista, mutta edellä mainitun Brian Enon hengessä  taustamusiikin ei todellakaan tarvitse olla millään tavoin  merkityksetöntä tai vähäistä. Rinne osaakin työntää musiikkinsa  hiljaisuuden partaalle siten, että jokainen ääni todella merkitsee  jotain. Nyt pelaa rohkeimmin hiljaisuuden kanssa vuorottelulla, kun taas  Irisin vinkuvat taustat kuvastavat kenties jonkinlaista avaruuden  ääretöntä hiljaisuutta – tyhjyyttä, joka on kaikkea muuta kuin tyhjä.

Radioton on rauhoittava levy, jonka kannattaa antaa soida ensiksi  aivan rauhassa. Se pyytää seisahtumaan, istumaan alas, pohtimaan äänten  lähteitä, niiden synnyttämiä kuvia, itse elämää. Kerrassaan upeaa.

Mika Roth, desibeli.net